Skip to Content

Capgemini toimittaa S-ryhmän vähittäiskaupan tulevan analytiikkaratkaisun

20 Dec 2016

Espoo, 20.12.2016 – Konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluita tarjoava Capgemini on valittu S-ryhmän vähittäiskaupan valikoimaohjausta, hankintaa ja toimitusketjua tukevan analytiikkaratkaisun toimittajaksi. Yli kolmevuotinen sopimus on osa S-ryhmän tietojärjestelmien uudistamista, jonka tavoitteena on tehostaa liiketoimintaa ja yhdenmukaistaa prosesseja. Tämä hanke tukee osaltaan S-ryhmän digitaalisten palveluiden kehittämistä. Capgemini on tällä alueella S-ryhmän vahvana kumppanina.

Analytiikkaratkaisu integroidaan osaksi S-ryhmän tulevaa toiminnanohjausjärjestelmää, ja sen merkitys liiketoimintahyötyjen saavuttamisessa on merkittävä. Kehittynyt analytiikka ja raportointi tukee kaikkia vähittäiskaupan avaintoimintoja, ja analytiikkaratkaisu on tiiviisti integroitu S-ryhmän liiketoiminnan suunnitteluun. Ratkaisu toimii yhden keskitetyn tiedon periaatteella ja pohjautuu reaaliaikaisuuteen. Tulevat raportointityökalut palvelevat keskeisiä S-ryhmän vähittäiskaupan alueita ja ottavat huomioon eri käyttäjäryhmien tarpeet.

Capgeminillä on vahvaa osaamista kaupan alalta ja tiivis kumppanuus S-ryhmän kanssa jo yli 20 vuoden ajalta. ”Meidät vakuutti Capgeminin ymmärrys liiketoimintamme tarpeista analytiikan alueella sekä valmius tukea meitä uuden, edistyksellisen teknologian käyttöönotossa. Capgemini oli luontainen valinta keskeiseen projektiimme perustuen aiemmin toteutettuihin laajoihin hankkeisiin, kuten esimerkiksi SOK:n uuden Sipoon logistiikkakeskuksen SAP-järjestelmän toteutukseen, sekä Capgeminin kansainväliseen asiantuntijuuteen ja toimituskykyyn. Projekti nostaa S-ryhmän vähittäiskaupan analytiikkavalmiuden uudelle tasolle ja luo samalla perustaa uusien digitaalisten palveluiden toteuttamiselle”, kertoo SOK:n tietohallintojohtaja Raimo Mäenpää.

Menestyksekkäiden digitaalisten palveluiden kehittäminen edellyttää yrityksiltä vahvoja analytiikkavalmiuksia, koska tulevaisuuden tarpeet liittyvät entistä enemmän suuren tietomäärän reaaliaikaiseen hallintaan. Capgeminin analytiikkapalveluita tuottavalla Insights & Data -yksiköllä on erityistä osaamista kaupanalan analytiikasta. ”Suomen kaupanalan murros näkyy selvästi myös IT-ratkaisujen kehittämisessä. Yhtenä keskeisenä haasteena kaikilla toimijoilla on monikanavaisen asiakaskokemuksen mahdollistaminen. Tässä onnistutaan, kun lähdetään liikkeelle asiakastarpeista ja suunnitellaan niiden mukaisesti oikeanlainen palvelukokonaisuus. Keskeinen mahdollistava tekijä on moderni IT-arkkitehtuuri, jossa analytiikan merkitys on erittäin suuri. Olemme iloisia, että voimme olla tukemassa S-ryhmän strategian toteutusta, ja näemme tämän projektin keskeisenä osana myös tulevaa yhteistyötä silmällä pitäen”, kertoo Capgeminin Suomen maayhtiön toimitusjohtaja Mikko Valorinta.


Capgemini

180 000 ihmistä yli 40 maassa työllistävä Capgemini kuuluu maailman johtaviin konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja tarjoaviin yrityksiin. Capgemini Groupin liikevaihto vuonna 2015 oli 11,9 miljardia euroa. Yhteistyössä asiakkaidensa kanssa Capgemini luo ja toimittaa teknologia- ja liiketoimintapalveluja jotka sopivat asiakkaiden tarpeisiin ja auttavat näitä saavuttamaan tavoitteensa. Syvästi monikulttuurisena organisaationa Capgemini on kehittänyt oman työskentelytapansa, the Collaborative Business ExperienceTM, ja hyödyntää globaalia Rightshore®-toimitusmalliaan.

Lisätietoa www.capgemini.com ja www.fi.capgemini.com.

Rightshore® on Capgeminin rekisteröity tavaramerkki.