Skip to Content

Capgeminille merkittävä jatkosopimus S-ryhmän kanssa toimitusketjua ohjaavien järjestelmien ylläpidossa ja kehittämisessä

17 Dec 2015

Capgeminin ja S-ryhmän yhteistyö on jatkunut jo yli 20 vuotta. Vuonna 2015 päättymässä ollutta sopimusta laajennettiin nyt useaksi vuodeksi eteenpäin, mikä vahvistaa entisestään yritysten välistä pitkäaikaista kumppanuutta. Sopimuksen myötä Capgemini tarjoaa S-ryhmälle jatkossakin päivittäistavarakaupan ja horeca-alan hankintaa, tilaus- ja toimitusketjua sekä logistiikkaa ohjaavien järjestelmien tukea ja kehittämistä. Palvelut toimitetaan hajautettua globaalia toimitusmallia hyödyntäen.

 Mikko Valorinta, Capgeminin Suomen maayhtiön toimitusjohtaja sanoo: “Olemme hyvin iloisia jatkosopimuksesta S-ryhmän, yhden kaupan alan avainasiakkaamme kanssa. Olemme ylpeitä siitä, että S-ryhmä valitsi meidät tarjoamaan jatkossakin ensiluokkaisia järjestelmien ylläpito- ja kehityspalveluita heidän liiketoimintakriittisille järjestelmilleen, jotka auttavat edistämään liiketoiminnan tehokkuutta ja tuottavuutta.”

“Tämän sopimuksen myötä S-ryhmä jatkaa edelleen toimintansa tehostamista modernien ja kustannustehokkaiden ICT-palveluiden avulla, joiden tuottamisessa liiketoimintojen tarpeet huomioidaan”, sanoo IT-johtaja Jari Muhonen S-ryhmästä. “Capgeminin korkealaatuiset ja luotettavat ratkaisut sekä vahva yhteistyökulttuuri tekevät heistä oikean kumppanin tukemaan meitä tavoitteissamme.”

Capgemini

180 000 ihmistä yli 40 maassa työllistävä Capgemini kuuluu maailman johtaviin konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja tarjoaviin yrityksiin. Capgemini Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 10.573 miljardia euroa. Yhteistyössä asiakkaidensa kanssa Capgemini luo ja toimittaa teknologia- ja liiketoimintapalveluja jotka sopivat asiakkaiden tarpeisiin ja auttavat näitä saavuttamaan tavoitteensa. Syvästi monikulttuurisena organisaationa Capgemini on kehittänyt oman työskentelytapansa,  the Collaborative Business ExperienceTM, ja hyödyntää globaalia  Rightshore®-toimitusmalliaan.

Lisätietoa:  www.capgemini.com ja  www.fi.capgemini.com

Rightshore®  on Capgeminin rekisteröity tavaramerkki.

Lisätietoa:

Piia Pietilä Capgemini 
Finland Oy P. +358 40 1623805
piia.pietila@capgemini.com